FWF:n jäseneksi voivat liittyä kaikki suomalaiset
vesialalla toimivat tai siitä kiinnostuneet organisaatiot.
Lue lisää jäsenyydestä

Tausta

Finnish Water Forum (FWF) on suomalaisten vesialan toimijoiden vuonna 2009 perustama yhdistys. FWF:n tavoitteena on edistää suomalaisen vesiosaamisen kansainvälistä kasvua. Perustamisen taustalla on jo useamman kymmenen vuoden ajan tiedostettu tarve organisaatiolle, joka kokoaa sirpaleisen vesisektorimme toimijat yhteen ja siten vahvistaa toimijoiden kansainvälisiä mahdollisuuksia.

Perustamista valmisteltiin Suomen kansallisen vesiohjelman johtoryhmässä ja se linjattiin vuonna 2009 UM:n, YM:n ja MMM:n julkaisemassa Suomen vesialan kansainvälisessä strategiassa. Yhdistyksen perusti 38 yhteisöä, joiden joukossa oli ministeriöiden lisäksi yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja yliopistoja sekä yhdistyksiä. Nyt jäsenistömme kattaa yli 130 vesialan toimijaa.

Toiminta

FWF:n toimintaa ohjaa jäsenistön muodostama hallitus. Hallituksessa on kaksitoista jäsentä, joissa on edustajia sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoista. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan siten, että joka vuosi vaihtovuorossa on noin kuusi jäsentä.

Jäsenistön välistä yhteistyötä edistetään eri alueilla ja teemoissa mm. yhteisosallistumisilla ja -hankkeilla. Temaattiset ja alueelliset työryhmät tuovat yhteen samoista markkinoista kiinnostuneet yritykset ja toimivat alustana kokemustenvaihdolle ja yhteistyölle.

FWF:n toimisto vastaa yhdistyksen strategian toteuttamisesta ja päivittäisestä työstä. Ota yhteyttä, niin kerromme toiminnasta lisää!

Lue lisää FWF:n toiminnasta

Meet FWF at VietWater 2019

Interested in Vietnamese markets? Meet key stakeholders of Vietnamese water sector at VietWater Expo, together with other Finnish companies. Win…
Read More